maanantai 9. tammikuuta 2012

Mätsäreitä siellä, mätsäreitä täällä !

Torstaina suuntasin Masan kanssa bussilla kohti Joensuuta Jonnan ja Janin luokse joilla on 4 brassia.

Olin yllättynyt miten hyvin Masa matkusti bussissa, nukkui ja välillä katseli.
Torstai ilta meni siihen että Masa ja Elma painivat koko illan ja jatkoivat heti perjantai aamuna.

Perjantaina oli myös mätsäri jonne olimme menossa 3 koiran voimin. Masa nuoriin, Elma pentuihin ja Armi veteraaneihin. Mätsäri pidettiin parkkihallissa jossa oli kylmempi kuin ulkona. Ulkona oli ehkä +-0 astetta. Mutta parkkihallissa oli kyllä tosi kylmä. Masa oli nuorissa viimeisimpänä ja sai punaisen nauhan mutta tippui sitten viimeisenä pois kun valittiin kärki nelikkoa. Elma sai sinisen mutta ei sijoittuntu ja Armi oli VET SIN3 ! :) Kiitoksia paljon joensuun väelle majotuksesta ja seurasta, ja että kestitte meitä! :D

Lauantaina tultiin Masan kanssa takaisin ja sunnuntaina olis täällä mätsäri jonne suuntasin sitten molmepien koirien kanssa. Coma ei ole ollut sitten messarin jälkeen kehässä vain tokoillut ja agitellut.
Hurja määrä oli koiria ! Kun ilmoitin Masan ja Coman niin Masa oli  pienten pentujen 66 ja Coma oli pienten aikuisten 42. Meinasin jo tässä vaiheessa luovuttaa koska pikku pentuja oli yhteensä 68!

Ennen omia koiria esitin aussie Muusan joka sai punaisen vaikka Muusa oli pikkuisen mamman perään. Hyvin esiintyi kummiskin sitten mutta oli sen oloinen ettei tämä nyt kyllä yhtään kiinnosta. Punaisten kehässä ei jatkoa tullut, Muusalla oli kova kiire mamman perään joka juoksi edellämme toisen koiran kanssa :D

Sitten oli Coman vuoro mennä kehään. Esiintyi tosi hyvin mutta kerrankin voin sanoa että siinä oli liikaa virtaa ja esiintyminen tunti aika sähläykseltä kun Coma olisi tehnyt kaikkea muuta kuin seissyt.
Coma sai sitten sinisen ja sinisten kehässä oli sitten  noin 20 koiraa. Coma oli onneksi kerennyt enimmät höyryt päästellä jo pari kehässä ja  sen jälkeen joten se malttoi jopa esiintyä. Se pönötti tosi kauniisti paikallaan ja oli kuin patsas ! Koiria alkoi yksi kerrallaan tippumaan kunnes huomasin että olimme kahden parhaan joukossa. Coma esiintyi varmasti ja upeasti ja oli sitten hienosti SIN1!

Sitten oli Masa miehen vuoro joka oli tosiaan ladannut vuorokauden akkujaan joensuun reissun jälkeen ja kyllä voi pienestä koirasta virtaa löytyä ! Masa kummiskin malttoi kun otin ennen kehää pientä tokoilua. Kehässä se ravasi hyvin ja omaan mieleeni ei enää liiku niin löysästi kuin ennen. Seisoi hyvin ja oli pöydällä hienosti.
Pikku pentuja oli tosiaan se 68 kappaletta joten punaisten pentujen taso oli korkea ! Masa ei sijoittunut mutta ei haittaa ksoka jätkä aksoi niin hyvin pitkä odottelun ja sen jälkeen vielä seisoa maltillisesti paikallaan !

Comalla oli vielä BIS kehä edessä jossa Coma oli sitä mieltä että ei jaksa enää. Hallin ovi oli auki ja BIS kehä oli oven viereisessä kehässä joten Comalle tuli kylmä. BIS kehässä oli kova taso, pennutesiintyi aivan uskomattoman hyvin olen ihan kateellinen miten kärsiväälisiä pentuja joillain on ! Coma kyllä pönötti mutta ei ollut enää parhaimillaan mutta ei haittaa kun Coma oli kuintenkin BIS7! :) Hienosti ukko alotti tämän vuoden mätsärit ja vielä Match show cupin ! :D

Kuvia ehkä myöhemmin jos löytyy vain :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti