sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Masa treenailee

Taas kerran Masa painotteinen päivitys.

Kävimme eilen illalla treenaamassa hallilla. Coman kanssa otin kerran vain onnistuneesti saman kuin Masalla ja kerran onnistuneesti kepit. Masan kanssa tehtiin tosiaan pieni ratapätkä ja agilityn jälkeen otettiin hieman tokoilua.

Agilityssä Masa alkaa irtoamaan tosi hyvin ainakin putkille. Eilen ei kyllä ollut koira parhaimillaan huomasi vauhdista ja siitä ettei jaksanut keskittyä niin hyvin joten taitaa vielä mökkeilyt väsyttää pientä koiraa :)
Tokossa oli kanssa ongelmia keskittymisen kanssa mutta teki silti hyvin, tykkään siitä että sen kontakti pysyy mutta itse teen niitä mokia tuolla vaikka kuinka paljon esim seuraamisen pysähdyksessä askellan koiraa lähemmäksi.

Parit videot Masan treenauksista.



 
Lopussa varmistelen paikka käskyllä, koska rupesin itse nauramaan Comalle joka piilotteli palloa putkiin ja vilkuili putkesta näkeekö kukaan.



Semmoista treenipuolella. Mökillä ollaan nyt oltu ahkeraan hyvien kelien ansiosta. Koirat ovat saaneet juosta paljon ja nauttineet kun saaneet olla vapaana koko ajan. 
Masa varskin rakastaa olla mökillä kun ei tarvitse olla hihnassa ja saa mennä ja olla ulkona vaikka koko ajan !










Ensi viikolla olisi matka kohti Norjaa Coman kanssa katsastamaan maisemia ja jos sitä samalla näyttelyssä pyörähtäisi kokeilemassa mitä tulee ! Tämä kuukausi onkin nyt reissua koska loppukuusta lähdetään sitten Masan kanssa kohti Viroa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti