keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ruotsin Reissu

Viime perjantaina auton nokka lähti kohti Vihtiä jossa heitettiin koirat toiseen autoon ja matka jatku kohti Turkua. Turusta lähdettiin ilta laivalla kohti Tukholmaa eli yö vietettiin laivalla. Yöllä tuli nukuttua yllättävän huonosti kun Masan piti joka äänelle murista mitä kuului hytin ulko puolelta ja tietenkin kun perjantai ilta oli laivallakin menoa.

Aamulla kun päästiin laivasta ulos pysähdyttiin pissittämään koiria ja ruokkimaan ne josta matka jatkui kohti näyttely paikkaa.
Näyttely paikkana toimi jonkinlainen nurmikko lento kenttä jossa ei onneksi ollut korkea nurmikko.
Omat kehät alkoivat joskus yhden kahden aikaan joten aikaa oli paljon. Onneksi koirat osaavat ottaa odotus ajan rennosti.



Kun oma kehä odottelujen jälkeen alkoi oli Coma ensimmäisenä kehässä ja ainoana uroksena kun Masakin oli ilmoitettu vain sunnuntaille ja Coma lauantaille. Tuomarina toimi tuttu tuomari joka Comalle oli antanut Coman ensimmäisen sertin ja ropin.
Coma oli hyvin tuttuun tapaan erittäin hyvin esiintyvä, mitä meinasi korvat kadottaa ja olla sitä mieltä ettei nyt jaksa oikein olla skarppina.
Tulokseksi Comalle VAL ERI1 SA PU1 SERT CACIB ! Joka sitten tarkoitti että Comasta tuli Ruotsin muotovalio että kansainvälinen muotovalio !

Narttuja oli 4 kappaletta kaksi meidän mukana reissussa olleita eli Aino ja Shandy, Masan sisko ja äiti sekä kaksi ruotsalaista narttua. Nartuissa kaikki saivat erin ja paras narttu kehässä voittaja pallille kipusi Aino, saaden sertin ja cacibi.

Rop-vsp kehässä siis oli Coma ja Aino taas kerran vastakkain kuten olivat 2011 Tallinnassa. Tällä kertaa tuomari tykkäsi Comasta enemmän ja sijoitti Coman ropiksi !  Ryhmiin emme sitten myöskään jääneet.





Näyttely päivän jälkeen suuntasimme kasvattajiemme tuttujen luokse kyläilemään. Siellä tapasimme Mimmi brassin. Mimmi oli hyvinkin lempeä meidän pojille kun heti heittäytyi selälleen että toiset voi nuuskia eikä ainuttakaan komennusta tullut pois perä päästä joten voitte kuvitella mitä mieltä pojat siitä oli. No onneksi koira saivat pikkusen purkaa energiaa ja juosta niin eivät ehkä olisi niin levottomia hotellissa.
Hotelliin suuntasimme siinä kuuden-seitsemän aikaan ja ajattelin että huilaan pikkuisen aikaa mutta kas kummaa nukahdinkin saman tien ja heräsin seuraavan kerran aamulla kuuden-seitsemän aikaan ! Tulipahan ainakin univelkoja nukuttua pois, onneksi oli mies mukana joka ystävällisesti antoi minun nukkua ja hoiti koirat.

Aamulla suuntasimme sitten kohti Upsalaa jonka lähettyvillä sijaitsi näyttely paikka nimeltä Österbybruk. Kehässä oli melkein sama kokoonpano kuin edellisenä päivänä Coman paikkasi vain Masa ja yksi narttu vähemmän.

Tuomarina meillä toimi Maija Mäkinen Suomesta ! Kumma kyllä en näköjään ainakaan Masan kanssa osaa enää yhtään jännittää näyttelyitä joka taitaa vaikuttaa Masan hyvään esiintymiseen !
Hyvällä esiintymisellä Masa sai erin ja sa:n joka tarkoitti sitä että Masa oli myös paras uros ja sai ruotsin sertin!

Paras narttu sijat meni muuten samanlailla kun edellisenä päivänä paitsi Aino oli kakkonen ja  Sofalex Oi Caipirinha Da Silva oli paras narttu ykkönen ja Shandy sitten kolmonen.
Rop-vsp kehässä Maija valitsi erittäin kauniin nartun ropiksi joka myös sijoittui ryhmässä 3! Tuomarina ryhmässä oli Maija Mäkinen !







Seuraava yö sitten vietettiin kasvattajien tuttujen luona jotka omistivat heidän kaksi kasvattiaan. Siellä maijaili Masan täti ja Coman joku kaukainen sukulainen. Käytiin lenkillä ja syötiin itsemme kylläisiksi ja tietenkin juhlistettiin hienoa näyttely viikonloppua!
Laivamme suomeen lähti Maanantai päivällä joten aamun vietimme turistina Ruotsissa !






Takaisin tulomatkan laiva yömeni sitten paljon paremmin ja kaikki nukuimme erittäin sikeästi myös Masa the mörkönen joak ei jaksanut murista yhtään vana keskittyi nukkumaan.

Rankka mutta aivan loistava viikonloppu ja samassa tuli pieni lomakin pidettyä ! Kiitoksia paljon majottanaille, seuralaisille ja kaikille jotka jollain tapaaa liittyivät reissuun !

Pahoittelen että teksti kuoli loppua kohden muuten olisi tullut kauhea romaani jota kukaan ei olisi jakanut lukea. Toivottavasti tämän jaksaa lukea :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti